Ahomansikka Fragaria vesca

Ulkonäkö ja koko

Ahomansikka kasvaa 5–20 sentin pituiseksi. Se aloittaa kukintansa joskus jopa toukokuussa, mutta kukkii pääasiassa kesä-heinäkuussa. Ahomansikan terälehdet ovat valkoiset, ja marjat pieniä ja punaisia. Lehdet ovat mansikalle tunnusomaiset, vaikkakin kohtalaisen pienet. Ahomansikalla voi olla jopa kahden metrin pituisia rönsyjä.

Kasvupaikka

Ahomansikka on nimensä mukaisesti aukean, kuivahkon ja aurinkoisen paikan kasvi. Ahomansikka ei menesty tiheässä ja korkeassa ruohostossa. Luonnonlaidunten vähentyessä ahomansikkakin on vähentynyt, mutta se on löytänyt uusia kasvupaikkoja tienpientareilta.

Käyttö

1800-luvun ja 1900-luvun taitteessa ahomansikka oli tärkeä talousmarja. Niitä myytiin toreilla ja niistä valmistettiin ruokaa. Puutarhamansikoiden korvattua ahomansikat ne jäävät nykyään usein poimimatta.

Löysin ahomansikan kotitaloni sokkelin juurelta Rääkkylästä 18.11.2011.
Lähde:Wikipedia

Seinäsammal

(Pleurozium schreberi)

Suomen yleisin sammallaji.

Tunnusmerkit:

Seinäsammaleella on punertava varsi, josta haarautuu sulkamaisesti sivuversoja. Lehdet ovat alle millimetrin pituisia, suoria ja tylppiä.

Levinneisyys ja Kasvuympäristö:

Se viihtyy parhaiten kuivahkoilla ja kuivilla kankailla, joissa maaperä on suhteellisen hapan. Yleinen koko maassa, Pohjois-Suomessa sitä esiintyy runsaasti myös tuoreilla kankailla. Sitä kasvaa yleisesti myös rämeillä, kallioilla ja kivien päällä. Seinäsammalta on kaikenikäisissä metsissä, mutta parhaiten se viihtyy varttuneissa metsissä valoisissa aukkopaikoissa. Seinäsammal sietää paremmin auringonvaloa kuin kerrossammal.

Muuta:

Seinäsammalta käytettiin aiemmin seinien tiivistämiseen, josta se on suomenkielisen nimensäkin saanut. Kasvi on nimetty tieteellisesti kasvitieteilijä J.C. Schreberin mukaan.

Löysin sammaleen Rääkkylästä 18.11.2011 lähimetsästä, joka on kuivahko mäntykangasmetsä.

Lähteet: Wikipedia ja Google-haun kautta muutama muu sivusto.

Metsäalvejuuri

Dryopteris cristata

Ulkonäkö ja koko

Metsäalvejuuri on metsissämme yleisesti esiintyvä kasvi.
Se kasvaa 30–50 senttimetriä korkeaksi ja sen lehti on kolmiomainen.
Lehtien alapinnalla voi havaita pyöreitä itiöpesäkkeitä.

Levinneisyys ja elinympäristö:
Suomessa metsäalvejuuri on hyvin yleinen laji Etelä-Lappia myöten.
Pohjoisempana se harvinaistuu ja puuttuu lähes kokonaan pohjoisimmasta Lapista.
Metsäalvejuuri viihtyy lehdoissa ja korvissa, mutta sitä voidaan tavata myös asutuksen
läheisyydestä.

Käyttö:
Metsäalvejuuri on myrkyllinen, mutta metsäalvejuuren juurakkoa on kasvin myrkyllisyydestä huolimatta käytetty matolääkkeenä. Tähän käyttötarkoitukseen viittaa myös sana alve, joka tarkoittaa lapamatoa tai heisimatoa.

Löysin metsäalveen tonttimme rajalta kuusen alta Rääkkylässä 18.11.2011.
Lähteet: Wikipedia ja Virtuoosi.

Kanerva

Kanervan latinankielinen nimi on Calluna Vulgaris. Kanerva on monivuotinen varpu, joka kasvaa kuivilla, valoisilla ja maaperältään happamilla paikoilla, esimerkiksi kallioilla ja luodoilla sekä kangasmetsissä. Sitä kasvaa kaikkialla Suomessa ja Euroopassa, lukuunottamatta Välimeren aluetta ja Islannin keskiosia.

Kanerva kasvaa 10-15 senttiä korkeaksi. Sen kukka on kellomainen, violetti ja joskus harvoin valkoinen. Sen vastakkain olevat lehdet ovat ruodittomia.

Kanerva kukkii loppukesällä, runsaimmin elokuussa. Sen runsas mesi houkuttelee kanervan kukkiin monenlaisia hyönteisiä, kuten päiväperhosia ja mehiläisiä. Kanerva on Kainuun maakuntakukka.

Itse löysin kanervan Mikkelistä kotini läheisestä kuusimetsästä. Löytöpäivä oli 16.11.2011. Laitoin kuvaan kahden euron kolikon, kun minulla ei sattunut olemaan yhden euron kolikkoa. Tiedot kanervasta löytyivät osoitteesta www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/kanerva, ja biologian oppikirjasta.

Voikukka

Voikukan latinankielinen nimi on Taraxacum officinale. Voikukka on monivuotinen kasvi ja sitä pidetään usein rikkaruohona. Se leviää suurille alueille siementensä ja juuripalojensa avulla.

Voikukan lehdet ovat noin 5-25 senttiä pitkät. Lehtien keskeltä nousee varsi, jonka päässä on kirkkaankeltainen mykerö (näyttää kukalta). Jos varren katkaisee, se erittää maitomaista nestettä. Mykerö, jonka halkaisija on noin 2-5 senttiä, sisältää satoja pieniä kukkia. Voikukan mykerö on päivällä auki ja yöllä kiinni.

Kasvia esiintyy kaikkialla Suomessa. Erityisesti se tykkää kasvaa pelloilla, pientareilla ja niityillä. Sen laajat kasvustot ovat myös yleisiä asutusalueilla.

Itse löysin voikukan lehtiä vielä marraskuun 10. päivä. Mykeröitä ei enää näkynyt. Näin lehtiä tien vieressä ja poimin ne sieltä. Tämä tapahtui siis Joensuun keskustassa. Lehdet taitavat olla jo hieman pakkasen palelluttamia.